Rettig on saattanut päätökseen Nordkalkin kaupan
Nordkalk Oy Ab:n muut osakkaat ovat tänään myyneet osakkeensa Rettig Group Oy Ab:lle kilpailuviranomaisten hyväksyttyä kaupan.
Rettigin omistusosuus Nordkalkista nousee 49 %:sta 100 %:iin.
”Olemme hyvin tyytyväisiä siihen, että pitkäaikainen rahoitus järjestyi kesäkuussa ja että viranomaisluvat saatiin suunnitellun aikataulun mukaisesti”, sanoo toimitusjohtaja Bjarne Mitts.
Rettig on suomalainen perheyritys, jolla on kolme liiketoiminta-aluetta: Rettig ICC (radiaattorit vesikeskuslämmitykseen ja sähkölämmitykseen sekä sisäilman laadun säätölaitteet), Bore (varustamotoiminta) ja Tarkala (kiinteistökehitys ja vuokraus). Vuoden 2009 liikevaihto oli n. 572 miljoonaa euroa. Konsernin palveluksessa on n. 3500 henkilöä 20 maassa. Rettigillä on 15 tuotantolaitosta 11 maassa.
Nordkalk on Pohjois-Euroopan johtava korkealaatuisten kalkkikivipohjaisten tuotteiden valmistaja, jonka tuotteita käytetään mm. paperi-, teräs- ja rakennusaineteollisuudessa sekä ympäristönhoidossa ja maataloudessa. Tuotemerkki on Nordkalk. Vuonna 2009 Nordkalkin liikevaihto oli 277 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa on n. 1200 henkilöä yli 30 paikkakunnalla mm. Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Puolassa, Virossa ja Venäjällä.
12.08.2010
Kaikki uutiset:
12.08.2010
Rettig on saattanut päätökseen Nordkalkin kaupan30.06.2010
Rettig Group allekirjoittaa 80 miljoonan euron syndikoidun limiittisopimuksen17.06.2010
Rettig Group laskee liikkeeseen 100 miljoonan euron kotimaisen joukkovelkakirjalainan19.05.2010
Nordkalkin omistus siirtyy täysin Rettigille22.03.2010
Rettig Groupin vuosikertomus 2009 julkaistu21.09.2009
Rettig nousee Nordkalkin suurimmaksi omistajaksi10.03.2009
Rettig Groupin vuosikertomus 2008 julkaistu05.11.2008
Rettig Group on ostanut turkkilaisen perheen liiketoiminnan11.06.2008
Rettig 15 vuotta Puolassa05.03.2008
Rettig Groupin vuosikertomus 2007 on valmistunut