Uutiset

Perttu Louhiluoto nimitetty Rettig ICC:n toimitusjohtajaksi

Rettig ICC b.v:n hallitus on nimittänyt Perttu Louhiluodon (53), KTM ja OKT, Rettig ICC:n toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa uudessa tehtävässään vuoden 2017 loppuun mennessä. Rettig ICC:n nykyinen toimitusjohtaja Neil Macpherson siirtyy eläkkeelle mutta jatkaa siihen asti Senior Advisor -roolissa.

Perttu Louhiluoto toimii tällä hetkellä Metson Palvelut-segmentin vastaavana johtajana. Hän on ollut Metson palveluksessa vuodesta 2008. Vuodesta 2011 lähtien hän on toiminut vastaavana johtajana myös muissa Metson segmenteissä. Ennen Metsoa hän on oli osakkaana McKinsey & Company:ssa.

Perttu Louhiluoto on jäsen Cramon ja East Office of Finnish Industries -yhtiön hallituksissa. Lisäksi hän on My o My Oy:n perustaja ja hallituksen puheenjohtaja.

”Olen erittäin tyytyväinen Pertun nimitykseen Rettig ICC:n toimitusjohtajaksi. Hän tuo näkemystä ja mittavaa kokemusta aikaisemmista johtotehtävistä Rettig Groupin suurimpaan portfolioyhtiöön, Rettig ICC:hen. Kiitän Neiliä hänen erinomaisesta panostuksestaan Rettig ICC:n toimitusjohtajana ja toivotan Pertun tervetulleeksi Rettig Group:iin ja Rettig ICC:hen”, sanoo Tomas von Rettig, Rettig ICC:n hallituksen puheenjohtaja ja Rettig Groupin toimitusjohtaja.

Lisätietoja:
Tomas von Rettig, Rettig ICC:n hallituksen puheenjohtaja ja Rettig Groupin toimitusjohtaja, tai Perttu Louhiluoto:
Puh.: 040 7455276

Rettig Group on suomalainen perheomisteinen sijoitusyhtiö, joka tuottaa arvoa sukupolville aktiivisena ja vastuullisena omistajana. Rettig Groupiin kuuluvat Rettig ICC (sisäilman säätölaitteet), Nordkalk (kalkkikivipohjaiset tuotteet), Alandia (vakuutustoiminta), eQ (varainhoito ja yritysjärjestelyt) ja Anchor (sijoitustoiminta). Omistustensa kautta Rettig Group toimii maailmanlaajuisesti noin 28 maassa ja työllistää yli 4000 henkilöä. www.rettig.fi

Rettig ICC b.v., jonka liikevaihto on noin 645 miljoonaa euroa, on Euroopan johtava lämmönluovuttimien ja sisäilman säätölaitteiden valmistaja. Rettig ICC suunnittelee, valmistaa ja toimittaa lämpöpattereita, lattialämmitysjärjestelmiä, venttiileitä ja säätimiä yli 50 maahan. Yhtiöllä on tuotantolaitoksia ja jakelukeskuksia 23:lla toimipisteellä Itävallassa, Belgiassa, Ranskassa, Saksassa, Unkarissa, Irlannissa, Italiassa, Puolassa, Ruotsissa, Turkissa ja Iso-Britanniassa. www.rettigicc.com

 

  
CV: PERTTU LOUHILUOTO

Professional experience:
Metso 2008-
- President, Minerals Services Business Area, 2015-
- President, Flow Control Business Area, 2014-2015
- President, Automation Business Area, 2012-2014
- President, Energy and Environmental Technology Business Area, 2011
- Senior Vice President, Market Area EMEA, Mining & Construction Segment, 2009-2010
- Senior Vice President, Operational Excellence, 2008-2009

McKinsey & Company 1991-2008
- Partner, 2000-2008
- Consultant, 1991-1999

Positions of trust:
- Cramo Oyj: Member of the Board of Directors
- East Office of Finnish Industries Ltd: Deputy Member of the Board of Directors
- My o My Oy: Co-Founder and Chairman of the Board

Education:
M.Sc. (Economics), Helsinki School of Economics and Business Administration, Finland
Master of Law, University of Helsinki

Languages:
Finnish, English, Swedish, German

Lisää uutisia